|
|
Post by Aile Aikia on Oct 4, 2020 11:52:09 GMT 2
Ruskavaellus lokakuu 2020 – Ounas-Pallas» Tietoa vaeltamisestaOsallistujatAile Aikia - Lumi Eemil Sodantaival - Taika Sara Blomqvist - Olaf Saimi Karhu - Notte Saara Lehto - Ruska Helga Nikunlassi - Fjella Aile, Saimi ja Sara ovat Aihkian työntekijöitä. Saimi ja Sara ovat tutustumassa ko. vaellusreittiin. Helga on tutustumassa talliin, ja tuo vaelluksen jälkeen hevosensa talliin asumaan, joten hänenkin esittely löytyy foorumilta. Eemil Sodantaival on Närhimäestä www.haukkaleva.net/narhimaki/Saara Lehto 17v, kenttäratsastuspainotteinen, vaalea polkkatukka ja otsatukka, sinisiä paitoja ja takkeja sekä tummansiniset ratsastushousut. Luonteeltaan kipakka, mutta lojaali ja rohkea. Reitti kulkee Näkkävaaran yli Näkkäjoen rantaan ja kiemurtelee joen vartta pitkin kohti etelää. Lounas syödään joen varrella sijaitsevalla laavulla, josta matka jatkuu joen vartta kohti Paljasselän edessä olevaa järjeä ja huippua. Paljasselältä kuljetaan tien reunaa, ja Jyppyrän näköalalla sijaitsevalla puolikodalla pidetään lyhyt tauko. Sieltä aukeaa näkymä koko tunturijonolle, jota pitkin vaellus kulkee. Hetassa ratsukot kuljetetaan lautalla Ounasjärven yli, ja matka jatkuu metsäpolkua pitkin. Ensimmäinen yö vietetään metsässä sijaitsevalla autiotuvalla. Tiistai 6.10. +8, pilvistäToinen päivä kuljetaan loivarinteisten Ounastuntureiden ylitse. Suurin osa matkasta on avointa tunturia, mutta alkumatkalla ja huippujen välissä kasvaa myös tunturikoivikkoa. Lounas syödään tunturien välissä kodan pihassa. Päivä päättyy pienen autiotuvan pihaan tunturin rinteeseen, josta lähimmät Pallastunturit jo näkyvät. Keskiviikko 7.10. +7, aurinkoistaMatkan keskimmäinen päivä on jyrkkää nousua ja laskua Pallastuntureilla. Korkein huippu, Taivaskero, käydään huiputtamassa. Huipulla tuulee, vaikka tunturin rinteillä onkin tyyntä. Kirkas sää mahdollistaa upeat maisemat joka ilmansuuntaan. Taivaskerolta matka jatkuu takaisin tulosuuntaan, ja joenvarrella olevalla laavulla syödään lounas. Iltapäivällä taivalletaan viimeöisen tuvan ohitse takaisin edellisenä päivänä ohitetun järven rantaan, jossa autiotupa on korkean mäennyppylän päällä. Hevosten pitopaikka on järven rannalla, kuten myös sauna, joka lämpiää illaksi. Torstai 8.10. +5, sateistaMatka jatkuu jälleen Ounastunturien yli. Olisi olemassa eri reitti, kuin mitä vaelsimme alkumatkasta, mutta sateen vuoksi valittiin tuttu, lyhyempi reitti, jota kuljetaan tauotta ensimmäisen yön tuvalle asti. Siellä syödään ja hengataan loppu päivä, sillä ketään ei huvita jatkaa matkaa. Perjantai 9.10. +8, sumuista / aurinkoistaAamulla kaikki on sumupeiton alla. Päätämme nousta takaisin eilisen viimeisen tunturihuipun päälle, jossa aurinko paistaa ja valaisee horisonttiin asti yltävän sumupeiton. Maisemien ihailun jälkeen palaamme kuitenkin tuvalle ja lauttakyydillä Hettaan. Sieltä jatketaan autotienviertä kohti pohjoista, jolta käännytään Pahtajärvelle. Kapeaa järveä ympäröi jyrkät kurunseinämät, ja mäen päällä on laavu, jolla syödään lounas. Paljasselkä näkyy viereisenä huippuna. Laavulta matka jatkuu metsäpolkuja ja pitkospuita pitkin kohti Näkkävaaraa ja kotitallia, ja sumukin hälvenee.
|
|
|
|
Post by Eemil Sodantaival on Oct 13, 2020 10:42:16 GMT 2
Sunnuntaina 4.10.2020Saavuin jo valmiiksi Aihkiaan, tuli tutustuttua niin vaellusporukkaan kuin hevosiinkin hyvissä ajoin ennen lähtöä. Toivoin tuttua ja turvallista issikkaa ratsukseni ja sellaisen myös sain, Taika-tamman. Tänään illasta rapsuttelun ja harjailun merkeissä hieman esittelin itseäni sille, ja vaikuttaa siltä ettei Taikaa haittaa yhtään vaikka vieras ukko meinaa selkään kiivetäkin. Taika on todella ihana persoona. Ja kaunis! Sen karvasta erottuu vielä hieman päistäväriä vaikka talvikarvaa onkin jo reippaasti puskenut. Ja mie kun kuvittelin että Geralt on pörröinen! Huomaa että mie olen ihan etelän vetelä... Huominen startti kutkuttaa, mutta 110% hyvällä tavalla. 
Maanantai 5.10
Oli oikein oiva päivä aloittaa vaellus: puolipilvinen sää ja about 10 asteen lämpötila tekivät pehmeän laskun eräelämään hiostamatta, ilman että piti pelätä palelevansakaan. Takin käärin heti ensin rullalle laukkuun: tällä viikolla olisi äiteen neulomalle islantilaisneuleelle ihan autenttista käyttöä! Tänään tein lähinnä tuttavuutta Taikan kanssa. Se on vinkeä ja hauska tamma, ei vierastele lainkaan. Kyhnyttelin sitä Näkkäjoen varrella lounastellessa ja sain vastapalveluksena mustelman olkapäähän leidin antaessa rapsutuksia antaumuksella takaisin. Kaipa sitä voi sanoa että ehdittiin tekemään jo sinunkaupat? En ole koskaan aiemmin ollut lautalla hevosten kanssa, mutta tulipa sekin raksi täytettyä Ounasjärvellä. Ratsut ottivat iisisti, mutta mie criippailin mitä tapahtuisi jos joku saisi hepulin ja tippuisi vahingossa laidan yli. En älynnyt että ainoa kenellä olisi mahkuja moiseen pöljäpaniikkiin oli meikäläinen itse. Olen välillä todella taitava löytämään kaikki mahdolliset tulevat ongelmat jo etukäteen. Tunturit ovat niitä THE paikkoja, varsinkin paljakoille mieleni karkaa aina kun arki alkaa painamaan. Silti metsässä ratsastaessa oloni oli kotoisa, ja illalla synkkien siperiankuusien piirittämässä autiotuvassa unta ei tarvinnut paljoa odottaa havujen humistessa yötuulessa. Toki ratsastusmatkallakin oli osuutensa asiaan.
|
|
|
|
Post by Eemil Sodantaival on Oct 14, 2020 9:21:56 GMT 2
Keskiviikkona 7.10.2020Taivaskero. Kuva puhuu puolestaan. Onko pakko lähteä takaisin Savoon jos ei tahdo? 
|
|
|
|
Post by Helga Nikunlassi on Oct 14, 2020 13:37:48 GMT 2
Maailmani mullistava ruskavaellus Lapin ruskaa riitti vielä yllin kyllin. Kohta tulisivat purevat pakkaset ja paksut lumihanget, mutta vielä oli aikaa nauttia syysilmasta. Pakkasin vaelluskenkäni rinkkaan, etsin hyllyltä paketin rakkolaastareita ja nostin kaapissa pölyyntyneen ratsastuskypärän käsiini. Mahtuisiko se minulle vielä? Viime ratsastuskerrasta oli vierähtänyt jo yli kymmenen vuotta, mikä sai minut ihmettelemään miksi olin säästänyt tuon vanhan samettipäällysteisen kypärän näinkin pitkään. Pyyhin pölyt kämmenelläni kypärän päältä ja haistoin samassa hevosen pehmeän tuoksun. Kuinka paljon muistoja se tuoksu herättikään.
"Oon tosi pahoillani" niiskutti Päivin ääni puhelimessa. Hän oli tullut juuri ennen hevosvaellukselle lähtöä kipeäksi, eikä pystynyt matkaamaan Jyväskylästä luokseni Enontekiöön. "Mä toivon silti, että sulla on unohtumaton ruskavaellus edessä, ota ilo irti ja tutustu uusiin ihmisiin!"
Maanantai 5.10.
Vaellukselle lähti lisäkseni viisi ihmistä ja vaelluksen vetäjä oli valinnut minulle ratsuksi harmahtavan vuonohevosen nimeltä Fjella. Mietin jo heti alkumetreillä, että mahtaisiko tästä tammasta loppua ikinä puhti, sillä niin joutuisasti se kipitti eteenpäin jonossamme.
Onneksi Fjellalla oli mukava lännensatula, joka oli kuin kiikkutuolissa olisi istunut. Matka tulisi olemaan pitkä, mutta olin innoissani siitäkin huolimatta, että olin joutunut lähtemään vaellukselle ilman ystävääni. Tunsin suurta jännityksen kutkutusta ja iloa hevosten läheisyydestä, teki mieli hymyillä koko ajan. Ja niin teinkin. Pienetkin asiat saivat minut hykertelemään onnesta.
Lounastauolla pistin huomiolle, että Saimi ja Sara olivat ilmeisesti vaellustallin työntekijöitä, sillä he viettivät tiiviisti aikaa Ailen kanssa keskustellen ahkerasti vaelluksen vetämisestä ja esittäen hänelle tarkentavia kysymyksiä. Ailelta löytyi vastaus joka kysymykseen, hän oli varmaan jo pitkään tehnyt tätä työkseen, luulisin.
Matkapäivämme huipentui lauttamatkaan hevosten kanssa Ounasjärven yli, joka oli kaltaiselleni seikkailijalle oikea elämys. Porukkamme miesvahvistus, Eemil, naureskeli pelkäävänsä jonkun hevosen saavan sätkyn ja hyppäävän kyydistä pois. Humoristisen heiton takaa pilkisti kuitenkin oikea tunne, pieni pelko että niin voisi oikeasti käydä. Laskin käteni Eemilin olkapäälle ja rauhoittelin häntä, että kaikki menisi varmasti hyvin.
Ensimmäiseksi yöksi asetuimme siperiankuusten ympäröimään autiotupaan, eikä aikaakaan kun kaikki olivat simahtaneet pitkän päivän päätteeksi.
Tiistai 6.10.
Herättyämme autiotuvassa keitimme yhdessä Saimin kanssa vahvat pannukahvit koko joukolle ja istuimme tuvan ulkoportaille maistelemaan aamiaissämpylöitä. Eikä muuten varmasti koskaan ollut aamiainen maistunut näin hyvältä!
Valjastin ratsuni lähtökuntoon ja vaihdoimme Fjellan kanssa jonon etummaisiksi Ailen taakse. Hitaammat saisivat tulla perässä ja ottaa tarvittaessa aina jonoa kiinni reippaammassa askellajissa. Reittimme oli tänään päällisin puolin tuttu, Ounastuntureilla tuli käytyä joka vuosi patikoimassa.
Illalla ennen nukkumaanmenoa katselin kaihoisasti horisontissa siintäviä Pallastunturien huippuja ennen kuin aurinko laski mailleen ja maisema sai tumman verhon. Jäin kuitenkin vielä pohdiskelemaan syntejä syviä, jolloin huomasin taivaalle piirtyvät hennot revontulet.
Keskiviikko 7.10.
Päivä valkeni pilvisenä, mutta sen verran lämpimänä että neulepaita päällä pärjäsi hyvin, kun lähdimme jatkamaan vaellustamme kohti Pallastuntureita. Meitä toki varoiteltiin, että huipulla kävisi kova viima, joten asettelin rinkkaani päällimmäiseksi taskukokoon sullottavan kevytuntuvatakin. Aurinko tuli pian lähtömme jälkeen esiin, mutta mitä lähemmäs Taivaskeron huippua pääsimme, sitä enemmän aloin kaivata takkiani. Ennen huipulle pääsyä otimme muutamat valokuvat muistoksi tästä. Vaan kylläpä olivat kauniit ruskamaisemat huipulla! Tulenpunaisella issikalla ratsastanut Eemil pyysi minua ottamaan hänestä toisenkin valokuvan, jossa hän katseli ihastuneena Lapin karunkauniita maisemia.
Joen laitamilta tulimme laavulle, johon pysähdyimme paistamaan makkaraa.
Nuotion räiskyessä oli oivallinen hetki tutustua lisää matkaseuralaisiini. Saara oli todella nuori, mutta viisaan oloinen tyttö, joka oli tullut vaellukselle etelästä. Saimi ja Saara todentotta olivat Aihkian aloittelevia työntekijöitä, juuri kuten olin arvellut aiemmin. Karskista ulkonäöstään huolimatta Eemil vaikutti aluksi vähän koppavalta ja eristäytyneeltä, mutta juteltuani hänen kanssaan enemmän, hän osoittautui varsin mielenkiintoiseksi mieheksi. Liian nuori minulle kuitenkin, vaikka mielenkiintoinen tapaus olikin.
Kun tuli vuoroni kertoa omia nuotiotarinoitani, aloitin tietysti kertomalla työstäni, siviilisäädystäni ja harrastuksistani. Saimi ihmetteli, että eikö harrastuksiini tosiaan kuulunut harrastus, sillä olin vaikuttanut niin hevosihmiseltä heti tavatessamme.
" Jos totta puhutaan, niin ennen tätä vaellusta en ollut käynyt hevosten selässä yli kymmeneen vuoteen. Että kiitos sinulle Aile, että valitsit minulle Fjellan. Se oli tarpeeksi pieni, ettei tullut korkeanpaikankammoa pitkän tauon jälkeen!" hykertelin naurusta ja näin Ailen hymähtävän.
"No miten on, pääsikös siuta nyt hevoskärpänen taas puraisemaan?" Aile uteli rohkeasti.
"Jo vain! Nuorempana koko homma jäi siihen, että joka kerta kun löysi kivan vuokrahevosen, se myytiin, eikä tunneilla ratsastaminen ollut enään miun juttu. Mie tykkään enempi samoilla metsissä kuin kiertää kentällä ympyrää." innostuin. Muistot tulvivat mieleeni kuin hyökyaalto. Tunsin suurta kaipuuta takaisin säännölliseen harrastamiseen.
"Sit siun ei auta muu ku ostaa oma."
"Älä nyt hulluja puhu" viittasin kintaalla Ailelle ja hymyilin edelleen innostuttuani aiheesta. "Hyvä jos edes muistan mitä hevoset syövät. Tai milloin niitä pitää kengittää! Vuodet ovat hapertaneet tietämykseni hevosista."
Aile vinkkasi silmää. "Kysyjä ei tiellä eksy, kyllähä sie tiiät et tääl Lapis myö autethaa toisiamme." hän sanoi käännellen koivunoksan nokkaan kiinnitettyä makkaraansa. "Missäs sie asuitkaa? No sehän ei ois ees kaukana, kyllä mie pihattopaikan voin tarjota jos hevosenomistajaksi ryhdyt!"
Jäin pohtimaan asiaa. Tarjous toki oli houkutteleva, jos näin mukavan tallinpitäjän hoiviin saisi oman hevosen. Ailelta kehtaisin kysyä apua pulmaan kuin pulmaan, hän ei varmasti katsoisi minua kulmiensa alta tai puhuisi pahaa pitkin kyliä.
"Näätkö ton orin tossa" Aile osoitti sormellaan kohti isoa ja raamikasta vuonohevosoria. "Sen jälkeläinen on myynnissä miun tuttavalla. Ei kyllä puhdas vuonohevonen, mutta aika paljon sen näköinen. Lounaksi sitä kuttuttiin. Voin puhua siulle hyvän hinnan jos kiinnostut."
Torstai 8.10.
Nousin huonosti nukutun yön jälkeen teltasta vain todetakseni, että ulkona oli todella kolea ja sateinen sää. Kömmin takaisin telttaani, vedin vetoketjun kiinni ja odottelin jonkun tulevan kutsumaan minut aamupalalle. Sillä välin voisin vielä ummistaa silmäni ja yrittää saada unenpäästä kiinni.
Ei, ei onnistunut. Kuten viimeyönäkin, pääni oli täynnä ainoastaan mielikuvia ja haaveita, sekä uhkakuvia ja pelkoja hevosen omistamisesta. Tiesin impulsiivisen luonteeni pystyvän tekemään isojakin päätöksiä nopeasti harkitsematta, joten halusin kerrankin pohtia kunnolla ennen kuin tekisin minkäänlaisia päätöksiä.
Fjella vähät välitti säästä vaan touhotti menemään korvat hörössä, mutta me muut olimme vähän säänlannistamia saavuttuamme sateen piiskaamina tuvalle. Tulimme alkuperäisestä reittisuunnitelmasta poiketen lyhyempää reittiä päivän määränpäähämme, sillä ketään ei kiinnostanut sateessa kökkiminen yhtään kauempaa kuin oli tarvis.
Lisäksi minun kankkuni olivat hiertyneet. Voisiko niihin laittaa paksun kerroksen rakkolaastareita, joita olin varta vasten kuljettanut mukanani? Tämä tuskainen olemukseni veti jopa myös vähän minun ikihymyäni alaspäin.
Loppupäivä pelattiin korttia, tehtiin maan maittavinta ruokaa ja laulettiin yhteislauluja pitkälle iltaan.
Perjantai 9.10.
Ruskavaelluksemme viimeinen aamu koitti sankassa sumussa. Jos hevosista ei olisi kuulunut tyytyväistä rouskuttelua, olisi voinut luulla niiden karanneen. Ääni kuitenkin paljasti niiden olevan lähistöllä.
"Lähdetään kiipeämään viimeiselle huipullemme vielä kun sumua on, se näyttää varmaan upealta ylhäältä päin katsottuna!" kuulutti Aile ja kaikki nousivat ratsujensa selkään. Minä toki hieman vaivalloisemmin kuin muut.
"Kaikki hyvin? Alkaako olla kankea olo pitkistä päivistä ja kylmistä öistä?" Sara kääntyi kysymään edessä kulkevan Olafin selästä. Peitin hiertävistä kankuista säteilevän kipuni leveällä hymyllä ja totesin, että kylmät yötpä ne hyvinkin ovat menneet luihin ja ytimiin. Joka askel teki pahaa.
Huiputuksen jälkeen kuljimme jälleen lauttakyydillä Hettaan, josta ratsastimme tien vartta pitkin työpaikkani eli koulukeskuksen ohitse kohti Pahtajärven laavua. Onnekseni saimme pienen huilitauon järven rannalla ja käytin aikani hyödyksi makaamalla varvuissa kankku kohti taivasta. Ihmettelijöille kerroin tutkivani puolukkavarpujen kuvioiden säännöllisyyttä ja syvästi ihailevani luontoäidin taiteenlahjoja. Siinä en edes valehdellut, vaikka alkuperäinen syy jäikin mysteeriksi heille.
Sumu alkoi hälvetä lähestyessämme Aihkian vaellustallia, josta matkamme viisi päivää sitten alkoi. Nämä viisi päivää olivat olleet kerrassaan ihastuttavat ja ilman hiertyneitä pakaroita olisin vannonut, että rakastin joka hetkeä tässä reissussa! Nyt rakastin joka hetkeä, miinus hiertyneet pakarat. Olin kokenut vaelluksemme aikana lukemattomia ilon tunteita, kuullut koskettavia nuotiotarinoita, laukannut avaraa tunturinlaetta pitkin, haistellut syysiltojen kirpeää tuoksua, tutustunut koti-Lappiini kuin lintuperspektiivistä Fjellan selästä. Tuntui siltä, että olin löytänyt taas tieni ratsastuksen pariin.
Vaelluksemme päätteeksi harjasimme hevosemme hyvin pitkällä puomilla, johon kaikki hevoset oli kiinnitetty. Vaaleaa islanninhevosta sukinut Aile huikkasi muiden ylitse: "Oletkos miettinyt sitä hevosasiaa?"
Päätösiä, nyt.
Päätöksiä, Helga, nyt oli päätösten aika.
Tee päätös.
Tiedät, mitä tehdä.
Tee, mikä tuntuu sinusta oikealta.
Käännyin katsomaan Ailea ja leveä hymy nousi huulilleni. Heleät, innostuneet sanat kuin tanssahtelivat suustani sen enempiä miettimättä mitä sieltä tuli.
"No jos me nyt vaikka yhdessä soitettaisiin siitä hevosesta, että mitä se maksaa, onko se kiltti, mitä se syö..."
Reilu viikko ruskavaelluksen jälkeen Louna muutti Aihkian vaellustallille Helgan rakastuttua tammaan ensisilmäyksellä. |
|
|
|
Post by Eemil Sodantaival on Oct 15, 2020 20:53:09 GMT 2
Torstai 8.10
Eilinen oli aivan priimaa, tänään universumi sitten tasapainotti tilejä muuttamalla kuulaan aurinkokelin kylmään vesisateeseen. Jollakin kierolla tavalla nautin värjötelessäni satulassa uitettuna, kylmissäni ja ratsastuksesta jokainen lihas kipeytyneenä. Tämä on sitä elämää! Tosin toivottavasti ei liian pitkään…
Tulesta ja lämmöstä osaa nauttia aivan eri tavalla tämänkaltaisen päivän päätteeksi.
|
|
|
|
Post by Saimi Karhu on Oct 18, 2020 22:48:51 GMT 2
Keskiviikkona 7.10.2020
Nottte oli mitä rakastettavin tamma. Sellainen hyväntahtoinen ja hyväsydäminen hevonen, josta ei vain voinut olla pitämättä. Hössöttäjä ja vähän höpsö, juuri Saimin makuun. Hän oli valinnut ratsun vaellukselle vähän summanmutikassa – ensimmäiset päivät töissä olivat olleet niin täynnä uutta ja ihmeellistä, ettei hän ollut ehtinyt tutustua hevosiin sen syvällisemmin. Joten kun Aile oli kysynyt Saimilta, minkä hevosista hän tahtoi ratsukseen, oli Saimi hätäisesti sanonut ensimmäisen nimen, joka mieleen juolahti – suloinen Notte, joka oli aamuisin vastassa ensimmäisenä, korvat hörössä.
Ja jo parin päivän jälkeen Saimi oli mitä tyytyväisin valintaansa. Notte oli niin herttainen ja hauska – se köpötteli menemään harja heiluen, innokkaana valmiina seikkailuun. Hoidettava se oli seurallinen ja kiltti. Saimi aavisti, että tamma oli hyvää kyytiä matkalla hänen suosikikseen.
Tuntui melkein liian hyvältä ollakseen totta, että Saimin ja Saran työura Aihkiassa alkoi viiden päivän vaelluksella. Toki se oli tarpeellista, sillä pitihän kaksikon oppia reitit, tavat ja käytännöt työnkuvaa varten... ja he kyselivätkin jatkuvasti yksityiskohtaisia kysymyksiä kärsivälliseltä Ailelta. Mutta silti... miten käsittämättömän ihanalta tuntui, että (muunmuassa) tätä Saimi tekisi nyt työkseen: istuisi lännensatulassa ja johtaisi seikkailuja keskellä Lapin luontoa. Oli pakko pysähtyä ja hengittää syvään silloin tällöin, nipistää itseään tarkistaakseen, ettei kaikki ollutkaan vain unta.
Vaelluksen kaksi ensimmäistä päivää olivat olleet kertakaikkisen mainioita. Ratsukoita oli kuusi, ja ratsastajat olivat jo ehtineet tutustua laavuilla ja autiotuvilla istuskellessa. Mutta mahtui matkaan myös paljon mukavia, hiljaisia hetkiä, kun kaikki hiljentyivät nauttimaan luonnon rauhasta ja täyttyivät sen voimalla.
Saimi oli myös hyvin tyytyväinen Aihkian ratsuvalikkoon. Kaikki hevoset olivat selkeästi omia hurmaavia persooniaan, mutta yhteistä niille oli luotettavuus ja varmajalkaisuus. Yksikään hevosista ei ollut säikkynyt turhia (ei edes lautalla, mikä oli ollut Saimille uusi ja kiinnostava kokemus), ja kaikki liikkuivat iloisesti ja reippaasti. Kyllä näiden heppojen kanssa kelpaisi vetää tunteja ja vaelluksia! Saimi oli ratsastuskoulussa tottunut kaikenlaisiin yksilöihin – oikukkaisiin, äkäisiin ja patalaiskoihin hevosiin. Aihkian hevoset vaikuttivat varsin tyytyväisiltä elämäänsä ja tekivät töitä halukkaasti. Toisaalta ne elivät paljon onnellisempaa hevosen elämää kuin useimmat ratsastuskoulujen kenttiä kiertävät – isoissa pihattotarhoissa oli tilaa laiduntaa ja nauttia lauman seurasta. Saimikin nauttisi opettamisesta ja ohjaamisesta enemmän, kun hevoset eivät olleet elämäänsä kyllästyneitä.
Nyt keskiviikkona saatiin nauttia jostain, minkä Saimi tiesi pian olevan kaukainen muisto – auringonvalosta! Se kuikuili taivaalta uteliaasti kun ratsukkojono kapusi Pallastuntureita. Saimi oli mykistynyt Lapin luonnon edessä. Se oli niin erilaista kuin hänelle tutun järvi-Suomen maisemat! Oltiin kipuamassa korkeimmalle huipulle, Taivaskerolle. Notte kapusi ylös varsin vikkelään, ja Saimi kehui tammaa ääneen. Miten rohkea ja reipas pieni hevonen se olikaan. Tuuli liehui ratsukoiden ympärillä levottomana, ja sen yltyminen oli merkki siitä, että kohta oltaisiin huipulla!
Kukaan ratsastajista ei löytänyt sanoja, kun päästiin korkeimmalle kohdalle. Sieltä aukeni loputtomalta tuntuva maisema, koskematon ja pohjattoman kaunis luonto, kaikessa taianomaisuudessaan. Ruskan väkevät värit saivat sydämen loimuamaan niiden rinnalla. Saimi oli pakahtua. Ja ajatella, miten monta kertaa hän pääsisi tänne tunturille vielä kapuamaan!
Pitkän ja väsyttävän (mutta kertakaikkisen huikean) päivän jälkeen oli mitä ihaninta päästä leiriytymään autiotuvalle ja vielä saunaan! Saunanpesän loimussa Saimi ei voinut kuin huokaista raukeasta onnellisuudesta. Vielä olisi kaksi päivää vaellusta jäljellä... ja monta, monta tämänkaltaista työpäivää!
|
|
|
|
Post by Aile Aikia on Oct 21, 2020 15:44:20 GMT 2
|
|
|
|
Post by charleshicks on Sept 24, 2022 5:58:07 GMT 2
Hello. And Bye.
|
|
|
|
Post by charleshicks on Nov 4, 2022 0:17:52 GMT 2
<img src="https://i.ibb.co/pZYgpjN/girl49.jpg"> А в нашей стране коррупция оказалась непобедимой и неуничтожимой, несмотря на терминологию из классики капитализма, активно использующуюся все годы независимого существования. И два года после оранжевой революции показали, что несмотря на привлекательные лозунги о победе над воровством и коррупцией, не сделано в этом направлении ничего. Процесс наоборот развился до невиданных ранее масштабов.О некоторых общеизвестных способах работы нетипичного бизнеса хотелось бы упомянуть. Взять, например, такие явления, как контрабанда и «серый» импорт. Всем, кто работает в оптовой торговле, понятно, что для того, чтобы быть конкурентоспособным, необходимо осуществлять импорт с использованием именно этих «нетипичных» компаний. Хотя на сегодня в своей «отрасли» они стали полностью «типичными». <a href=http://6x.publicgirl.biz/chernokozhie-prostitutki-moskvy.html>Чернокожие проститутки москвы</a> <a href=http://3x.publicgirl.biz/telefony-prostitutok-dnepropetrovska.html>телефоны проституток днепропетровска</a> <a href=http://10x.publicgirl.biz/shluhi-dzerzhinsk.html>шлюхи дзержинск</a> |
|
Timox5ty7thypoeks
Vierailija
|
Post by Timox5ty7thypoeks on Mar 11, 2023 7:13:38 GMT 2
<a href=http://google.se/>http://google.se/</a>
|
|
RtyxisslliamUnack
Vierailija
|
Post by RtyxisslliamUnack on Jul 23, 2023 8:17:16 GMT 2
<a href=https://spisfirmonline.eu/>https://spisorganizacji.eu/</a>
|
|
RtyxisslliamUnack
Vierailija
|
Post by RtyxisslliamUnack on Jul 23, 2023 8:19:38 GMT 2
<a href=https://spisfirmonline.eu/>https://spisorganizacji.eu/</a>
|
|
RtyxisslliamUnack
Vierailija
|
Post by RtyxisslliamUnack on Jul 23, 2023 8:22:13 GMT 2
<a href=https://spisfirmonline.eu/>https://spisorganizacji.eu/</a>
|
|
