|
|
Post by Helga Nikunlassi on Oct 24, 2020 8:38:00 GMT 2
|
|
|
|
Post by Helga Nikunlassi on Nov 4, 2020 13:19:24 GMT 2
Siellä missä unelmista tulee totta ke 4.11.2020
Toivon piti olla jo menetettyä. Syksynmittainen pennunetsintäoperaatio ei ollut tuottanut edes seitinohutta toivoa omasta koirasta. Niin oli vielä viikko sitten. Alkuviikosta päätin, että avaan kerran vielä pentuevälityksen sivut ja sitten unohtaisin asian talveksi. Mutta iloiseksi yllätyksekseni välitykseen oli juuri pari tuntia aiemmin ilmoitettu Äimärautiolla myynnissä olevasta suomenpystykorvapentueesta. Eli jos tämä ei ollut kohtaloa, niin ei mikään!
Soitin kasvattajalle heti. Minulle ominaiseen tapaani puhuin niin, että oululainen ei saanut puheenvuoroa missään välissä. Kerroin, kuinka sadunomaisen rauhalliseen tupaan pentu pääsisi asumaan, kuinka se lähtisi aina mukaani erämaahan patikoimaan ja kuinka lämmittäisin takan ääressä sen Lapin pakkasissa kylmenneitä tassuja. Miten se pääsisi täkkini alle nukkumaan ja miten loputtomasti rakastaisin omaa koiraani.
"Niin tota... Uros vai narttu?"
"Ihan sama, ei oo miulle väliä! Kunhan on hulvattoman suloinen ja mieluusti kilttikin vielä!"
Millään en malttanut odottaa viikonloppuun. Ehdotin kasvattajalle tapaamista keskiviikkoiltana niin että molemmat tulisivat puoliväliin toisiaan vastaan Pelloon. Kasvattaja oli selvästi saanut jo tarpeekseen pentuelämästä ja löimme tapaamispaikan lukkoon samoin tein.
Pellon SEO-asemalla kasvattaja kantoi sylissään pientä ketunpoikasen näköistä pentua. Tunnistin sen heti omaksi pennukseni, josta olin saanut jo sähköpostikaupalla kuvia etukäteen. Tunnistusta helpotti kuitenkin sen kirkkaanvihreä panta, jokaisella pennulla oli ollut oma värinsä. Mahtaisiko pentu enää koskaan nähdä sisaruksiaan? Entä jos ottaisin muihin pennunostajiin yhteyttä ja suunnittelisimme pentutapaamisen kunhan kaikilla olisivat rokotukset kunnossa? Tämähän oli jännää!
Nimeä pennulle olin pyöritellyt jo koko etsintäprosessin ajan. Pyry oli ollut ykkössuosikkini pitkään, sillä mikä sopisi tulevalle lappalaiselle paremmin kuin sankkaa lumimyrskyä kuvaava, lyhyt ja ytimekäs nimi. Mieleni sopukoista kaivelin kuitenkin esille nimen, jota olin koko elämäni pitänyt mielessä mahdollista lasta varten. Ehkä sen nimen voisi nyt uusiokäyttää, kun ei niitä lapsia tuntunut elämääni tulevan.
Mihka.
Mihka oli reipas pentu heti alkumetreistä lähtien. Se ei ulissut kertaakaan perheensä perään, vaan hetken vilistäviä maisemia ihmeteltyään se simahti ja nukkuikin koko matkan Enontekiöön saakka. Eipä tarvinnut pissitaukoja pitää!
Saavuimme kotiin Enontekiöön reilusti ennen puoltayötä, jossa kuu valaisi valkeaa maisemaa. Laskin Mihkan varovasti auton penkiltä maahan. Lumi inhotti sitä. Se nosteli alituiseen tassujaan, eikä tahtonut liikkua auton viereltä pois.
"Tule Mihka! Mennään kotiin" huokuttelin pientä ketunpoikasta sisälle ja lopulta se pinkaisikin kovaan juoksuun liukastuen päin ulko-ovea.
Pienen pennun ruoka piti turvottaa lämpimässä vedessä, joten Mihka joutui hetken aikaa odottelemaan iltapalaansa. Sillä aikaa se innostui leikkimään uusilla leluillaan, riuhtoi ja ravisteli, sekä lopulta pissasi yhden lelun päälle. Ennen kuin ruoka oli turvonnut, oli Mihka taas sammunut unten maille.
 |
|
|
|
Post by Helga Nikunlassi on Dec 27, 2020 23:17:34 GMT 2
Joulupukki matkaan jo käy
to 24.12.2020 Joulukuusesta varisi vielä lumihiutaleita nostettuani sen pystyyn olohuoneen nurkkaan. Lunta oli tullut viimepäivinä reippaasti, mutta tänään en lähtisi lumitöihin. Kaivoin punaisen laatikon esiin piirongin alta, puhalsin pölyt sen kannelta ja asetin laatikosta löytyneet koristeet kuusen oksille.
Mihka oli kuusesta aivan ihmeissään. Minä en saa tuoda keppejä sisään, mutta äiti toi kokonaisen puun tänne - eikä hänelle huuda kukaan? Ei Mihka, kuusesta ei saa ottaa oksia irti. Tämä on epäreilua, puusta roikkuu monta palloa enkä saa koskea niihinkään! Irti Mihka, nämä eivät ole leluja! Jaaha... No, tälleen mie teen ulkonakin. Soo soo, ei kuusen juurelle saa nostaa jalkaa, nyt lähdet kyllä miettimään tekojasi!
Sillä välin kun Mihka oli rauhoittumassa vierashuoneessa, leivoin pellillisen joulutorttuja kotiin vietäväksi. Pikinokkakin sai maistaa yhden, kun oli päässyt häpeähuoneestaan ulos.
Päivän viimeisten kaamoshehkujen sammuttua huhkimme tiemme paksussa lumikinoksessa autolle ja lähdimme vanhemmilleni aaton juhlintaan. Mahani oli edelleen täysi eilisistä tallin joulujuhlista, mutta kerran vuodessahan sitä vain jouluruokaa saa, joten ääntä kohti vain! |
|
|
|
Post by Helga Nikunlassi on Dec 25, 2021 22:56:49 GMT 2
Evakkopentu
la 25.12.2021Rakas päiväkirja... Viimeisestä kerrasta kun painavat kantesi avasin onkin mennyt taas vuoden päivät. Miten nopeasti aika meneekään ja miten paljon tämän vuoden aikana onkaan taas tapahtunut! Sen lisäksi tätä nykyä voisin kumittaa vanhan otsikkoni poronaisesta pois ja vaihtaa tilalle shamaaninaisen tarinoita ja muisteluksia. Tuntuu, kuin olisin syntynyt tänä vuonna uudestaan!
Yhteys luontoon ja henkinen kasvu saivat minut myös jättämään hevoseltani kengät ja kuolaimet pois. Haluan harrastaa enemmän luonnonmukaisilla menetelmillä, vaikka asiakkaat saavat puolestani turvallisuussyistä edelleen käyttää Lounalla kuolaimia. Niin, totta tosiaan - olen tehnyt Ailen kanssa sopimuksen, jossa Louna liikkuu pääasiassa asiakasmaastoilla ja vakiotunneilla! Se tuntui hyvältä ratkaisulta kun syntyvä varsa on kuitenkin jäämässä omakseni ja varsan kouluttaminen tulee viemään kaiken ajan. Louna ei ole vielä löytänyt vuokraajaa "vapaapäivilleen", mutta toisaalta se ei haittaakaan lähestyvän varsomisen vuoksi. Olkoot sitten kevyemmällä käytöllä siihen saakka!
No niin, ja sitten tämän päivän tarinoihin, ettei syvennytä liikaa pelkkiin muisteloihin.
Joulupöydän antimista kerrassaan kooman partaalla vastasin tänään puhelimeeni. "Haloo?"
"Helga? No tuotanuinniin se on Humppa täällä! Meijän lapsoset on teillä oppilaina ja meillä on se lapinkoirakenneli, muistathan sie miut?"
Näin pienessä kylässä ei ollut montaa ihmistä ketä en olisi tiennyt entuudestaan. Humppa oli tuttu näky koulun joulumyyjäisistä ja muista vanhempainyhdistyksen tempauksista, joissa Humpalla oli aina iso ja näkyvä rooli. Hänen myyntipöytänsä ohi ei muuten päässyt kukaan ostamatta mitään.
"Joo niin aivan, meillä ois sellanen tilanne tääl kothon että meille tuli vesivahinko ja jouvutaan lähtöö anopille evakkoon. Mutta kun niin meillä on nyt pennut nythen ja niitä ei voi oikeen ottaa mukhaan kun anoppi saa niistä nuhhaa."
Mietin, mihin suuntaan keskustelu menisi. Luuliko Humppa minun olevan jokin remppamies?
"Juu niin kuin kolmea oltais tässä tulossa hakemaan jo uusiin kotheihin tämän päivän aikana, niin onhan ne penskat sentään jo melkein 8-viikkoisia, mutta sitten meillä ois viel nuo kaks joille ei oo viel omaa kotia löytynynnä."
Humpan myyntipuheet vetosivat aina tunteisiin.
"Ottaisiks sie ne hoitoon? Ihan vaikka pari viikkoa kunnes ne löythävät omat kodit."
Voi pyhä jysäys! Kaksi lainakarvapalloa tulisi lulluteltavaksi minulle, lähtisin saman tien niitä hakemaan jotta pääsisin nuuskuttelemaan niitä mahdollisimman pian. Humppan evakkokoti oli puolentoista tunnin päässä idän suuntaan, mutta matka taittui vauhdilla jouluradiota kuunnellen.
Perillä toinen pienistä ja touhukkaista lapinkoirapennuista tarrasi lahkeisiini kiinni. "No tuon voit itte asiassa jättää tänne. Se on niin tempperamenttinen ja kyllä me voidaan yksi pentu salakuljettaa anoppilaan... Minulle ei olisi niin väliä, vaikka anoppi joutuisi aittamajoitukseen nuhansa vuoksi... Oikeastaan tämä alkaakin kuulostaa jo suunnitelmalta... Mutta ota tuo hauskanvärinen mukaasi! Soittelen kun se löytää oman kodin, no niin - moikka!"
Sisimmissäni tiesin, että hauskanvärinen pentu oli jo löytänyt kotinsa.
 |
|
