❆ Lappielämys Aihkian vaellustallilla 2–3.1.2021 ❆

Osallistumisilmoitus
Alustavasti näin. Nukkumaan Helga menee kotiinsa, mutta vielä sekin päivä koittaa kun Helga jää tallille nukkumaan. Ken tietää, pääseekö sitä tuhdin joulujuhlan jälkeen kotiin saakka vai pitääkö jäädä tallin ylisille...

Saimi onpi töissä tapahtumassa

Lyyti Riikonen, 18v, linkki esittelyyn
Hoitaja Seppeleen tallilta, lähtee reissuun Tuulian ja Mikun kanssa

Yö pe-la x
Pororekiretki x
Huskyvaljakko -
Revontulimaasto x, ei toiveratsua
Yö la-su x
Shireshow x
Hiihtoratsastus x, hiihtäjä
Vuonisrekiretki x
Yö su-ma x

Giulio ei ollut arvostanut suuresti pyyntöäni pitää koko tammikuuta lomaa ja vielä vähemmän tuo nautti kuullessaan että olisin lähtemässä Suomeen. Olin löytänyt netistä erään Lapissa sijaitsevan tallin, joka oli järjestämässä jonkinlaisen Lappielämyksen. Ennen kuin olin edes puhunut asiasta kunnolla pomoni kanssa, olin varannut paikkani elämyksestä ja lennot Suomeen. Viimeiset viikot olivat olleet tunnelmaltaan hieman kireitä joten saadessani viimein pakata laukkuni ja lähteä matkaan oli mukava tunne. Matkani alkoi Milanon lentokentältä, josta minulla oli ensimmäinen lento Helsinkiin ja sieltä koneenvaihdon kautta matkani jatkui Kittilään. Lentoni laskeuduttua Kittilään, oli edessäni vielä noin parin tunnin ajomatka Enontekijälle, jossa Aihkian vaellustalli sijaitsi.

Pääsin perille Enontekijälle oli kello jo niin paljon että oli paras vain suunnata suoraan hotelille. Perjantaina aamulla puhelimeni herätyksen pärähtäessä soimaan en halunnutkaan vain painaa torkkunappia, vaan päädyin sammuttamaan herätykseni ja nousemaan yllättävän reippaasti ylös sängystä. Koska ulkona oli pakkasta ja reilusti lunta yritin pukea mahdollisimman lämpimästi, ennen kuin suuntasin tutkimaan hotelin aamupala tarjontaa ja nautittuani suhteellisen runsaan aamupalan oli aika suunnata vuokra-autolleni ja lähteä google mapsin ohjeiden mukaan ajelemaan Aihkiaan.

Ajaessani parkkipaikalle epäilin hetken olisinko sittenkään oikeassa paikassa. Noustessani autostani ja kävellessäni aurattua tietä pitkin kohti punaisia rakennuksia en voinut olla ihmettelemättä miten erilaiselta tallipiha näytti ja jos pitkästä rakennuksesta ei olisi lähtenyt aitoja, jotka paljastaisivat pihassa asuvan hevosia olisin todellakin kuvitellut olevani väärässä paikassa. Pyöriessäni pihassa ilmeisesti sopivan eksyneen näköisenä erään punaisen rakennuksen, se taisi kai olla jonkinlainen asuintalo savupiipusta nousevasta savusta päätellen, minua lähesty punahiuksinen nainen.

”Voisinko mie auttaa jotenkin?”
”Umm… I’m I at Aihkia?” kysyin epävarmasti.
”That’s right. I’m Aile” nainen vaihtoi yllättävän sujuvaan englantiin tarjotessaan hanskan verhoamaa kättänsä käteltäväksi.
”Marc di Bianci. Olin varannut paikan lappielämyksestä” kerroin vastatessani naisen eleeseen.
”Aah. Muut eivät ole vielä tulleet joten tule vain tupaan odottamaan täältä pakkasesta”
Seurasin Aileksi esittäytynyttä naista kohti rakennusta josta tuo oli juuri astellut ulos. Rakennus oli yllättävän pieni sisältä ulkokuoreen verrattuna mutta silti sielä oli jotenkin lämmin tunnelma. Aile tarjosi minulle kahvia odotellessamme muita saapuvaksi ja puheenaiheemme liikkuivat hevosissa ja tuntui jotenkin hullulta kertoa kilpatallin elämästä keskellä erämaata.

Lopulta myös loput osallistujista saapuivat paikalle ja tutustuinkin Tuuliaan, Mikuun, Lukaan ja Lyytiin sekä Pauliinaan, Helgaan ja Katriin. Olin tyytyväinen että retkelle olisi osallistumassa edes yksi mies lisäkseni, vaikka muut osallistujat olivat kovin naispainotteisia. Muiden naisten kanssa juttu luisti edes jotenkin, vaikka toinen retken nuorista osallistujista tuntuikin hieman vierastavan minua ja englanninkielistä kommunikaatiota, vaikka muuten tuo vaikutti hyvinkin hyperaktiiviselta lapselta.
Muutaman tunnin jälkeen siirryin takaisin hotelilleni kun kaikki muut olivat myös siirtymässä majoituksiinsa ja unta ei tarvinnutkaan kovin pitkään odotella.

Lauantaina aamusta heräsin taas ajoissa asetettuun herätykseen, ennen kuin oli aika pukea uudelleen päälle ja siirtyä aamupalan kautta takaisin Aihkiaan. Astellessani hiljaisella pihamaalla Aile kutsui minua tupaan jossa tilalla majoittujat olivat aamupalalla ja huoneessa kävikin aktiivinen puheensorina joka hiljeni hetkeksi vaihtuen moikkauksiin, ennen jatkumistaan. Kun kaikki olivat aamupalansa nauttineet lähti Aile esittelemään meille paikkoja tarkemmin ja kuuntelinkin mielenkiinnolla muiden keskustelua tuolla omalla kielellään, aiheuttaen välillä hymähdyksiä yrittäessäni mongertaa sanoja suomeksi.

”So basically this pihato is like a stable in here?” Tällainen konsepti ei ollut minulle ennestään tuttu. Tuulia korjasi ääntämistäni ja yrittäessäni saada sanan taipumaan omaankin suuhuni. Saatuani lyhyen tiivistelmän pihatoista matkamme jatkui pihan ympäri kunnes palasimme takaisin pihaton edelle josta meitä katseli muutama pystyharjainen sekä muutama pörröinen, oikeastaan varmaan ponikokoinen hevonen. Pikaisen kierroksemme päätteeksi Aile tarjosi mahdollisuutta aamusaunaan ja vaikka alkuun pohdikin kuullessani tarkemmin tästä suunnitelmasta lisää, onnistui reissun toinen miesvahvistus puhumaan minut ylitse ja näin ollen lopulta löysinkin itseni istumassa tuon itseäni muutaman vuoden nuoremman miehen kanssa tuon kuuman ja kostean huoneen melkein katonrajaan kiinnitetyiltä penkeiltä (Miklu kylläkin ystävällisesti opettivat niitä kutsuttavan lauteiksi).

Miklun kanssa löysimme yllättäen yhteistä jutunaihetta esteratsastuksesta ja kuumista sekä täysiverisemmistä hevosista, vaikka jotenkin olin ajatellut miehen ehkä olevan enemmän valkoisten aitojen sisäpuolella viihtyvää ihmislajia. Löydettyäni itseni vielä upottautumasta jääkylmään veteen oli aika päästää vielä naisetkin saunaan ennen kuin lähdimme kävelemään kohti läheistä kylää ja sielä sijaitsevaa porofarmia. Kävelymatkalla Aile kertoi mitä olisi tulossa kun pääsisimme farmille ja muutenkin matkan aikana tuli tutustuttua vielä lisää muihinkin osallistujiin.

Ensimmäisenä tilalla oli vuorossa poroajelu johon kaikki osallistuivat. Tänään oli todellakin uusien kokemusten päivä ja olikin todella mielenkiintoista olla poron vetämässä kelkassa ja vain katsella ympäröiviä maisemia. Poroajelun jälkeen osa porukasta lähti vielä huskyvaljakoilla liikkeelle, mutta itse päädyin jäämään Pauliinan, Helgan, Lyytin ja Lukan kanssa tilalle vain rapsuttelemaan koiria. Juttelin Lyytin kanssa hevosista samalla kun tuo piti huolta Lukasta. Tuulian, Mikun, Ailen ja Saimin palatessa husky valjakoiden kanssa oli aika palata Ailen tuvalle, jossa tuo valmisti koko porukalle lounaan. Tämä oli minulle ensimmäinen kerta kun pääsin maistamaan peri suomalaisia ruokia ja vaikka joidenkin ruokien kuvaukset eivät olleetkaan ihan niitä houkuttelevimpia voitti maku ulkonäön ja taisinkin kehua useampaan otteeseen Ailelle lounastamme.

Lounaan jälkeen pääsimme valmistautumaan ratsastukseen ja Aile ohjeisti minut hakemaan Olafiksi haetun pystyharjaisen hevosen. Ori näytti todella pieneltä vierelläni ja hetken jo epäilinkin että jaksaisiko tuo kannatella minua. Hoitaessa kuitenkin tuli selville että tuo pystyharja omasi todellakin vahvan tahdon ja viimeistään ponnistaessani sen ruskeaan lännensatulaan sain heti tehdä Olafin kanssa selväksi sen, kuka olisikaan tällä reissulla pomo. Aile ohjeisti meidät jonon perälle ja kaikkien ollessa valmiita lähdimme liikenteeseen. Vaikka ulkona oli pimeää ja saattoi luulla että ratsastamisesta ei tulisi mitään, valaisi kuu reittiämme puolipilviseltä taivaalta ja näkyvyys oli paljon parempi kuin mitä se oli vielä Aihkian pihassa vaikuttanut. Annoimme ratsujemme pääasiassa kävellä mutta sopivassa kohdassa otimme myös pätkän ravia, ennen kuin oli aika jatkaa rauhallisessa käynnissä kuun ja revontulien valaisemassa metsässä.

Puolessa välissä retkeämme pidimme tauon laavulla ja Ailen sytytellessä nuotiota tuo kyseli tunnelmia ratsastusretkestä tähän mennessä ja varsinkin Pauliina, tai Pau kuten tuo oli aamulla reippaasti ilmoittanut itseään kutsuttavan, tuntui olevan todella fiiliksissä pimeässä ratsastamisesta.
”How about you Marc? Still enjoying?” Saimi kysyi samalla kun purki repustaan evästarvikkeita.
”Yeah. Tai no varmaan kaikkea ei taida vielä ihan täysin sisäistää että varmasti myöhemmin osaa arvostaa tätä kokemusta vielä enemmän” vastasin vetäessäni hanskojani käsistäni ja alkaessani lämmittelemään niitä iloisesti rätisevän nuotion lämmössä. Saimin ja Ailen saadessa eväät esille vietimme aikaa syöden ja revontulia ihaillen, ennen kuin oli aika taas nousta ratsujen selkään ja aloittaa matka takaisin kohti Aihkiaa.

Ratsujen hoitamisen jälkeen oli edessä vielä illallinen tuvalla, ennen kuin viimeiset suuntasivat saunaan ja avantoon.

Sunnuntaina aamusta suuntasimmekin Aihkian maneesiin seuraamaan shireshowta jonka jälkeen Helga, Tuulia, Katri ja Aile suuntasivat varustamaan Lounaa, Haikua, Ruskaa ja Nottea ja lopulta järven jäälle talutettiinkin hiihtoratsastukseen varustetut ratsut ja me muut olimme saaneet käydä hakemassa ohjeiden avustuksella sukset, joista yksi pari oli nyt omissa jaloissani ja Katrin selvitettyä minulle miten homma tulisi toimimaan, tartuin Ruskan valjaista lähtevän narujen päässä olevaan kapulaan. Katrin varmistettua että olisinko valmis, tuo siirsi ratsunsa ensin käyntiin ja sitten raviin ja kun pääsin vähän paremmin kuusalle siitä tapahtui, antoi Katri Ruskalle laukkaluvan ja pian kiidimmekin jäällä. Nautin kokemuksesta täysin rinnoin ja Katrin hidastaessa ratsunsa ravin kautta käyntiin hymyilin leveästi ja en ollut varma että vuosivatko silmäni ilmavirran vai naurun vuoksi ja olin jokaisella hetkellä varmempi siitä että kuukauden sapattivapaa ja lähtö Suomeen oli hyvä idea.

Lounaan jälkeen lähdimme vielä rekiretkelle vuonohevosilla ja en vain ymmärtänyt että miten valoisaa ulkona saattoi olla vain kuun sekä taivaalla tanssivien revontulien vuoksi vaikka auringonvalosta ei ollut näkynyt merkkiäkään koko sinä aikana mitä olin tähän mennessä suomessa viettänyt. Palatessamme retkeltämme alkoi tallin pihalla olemaan kuhinaa ja ihmetellessäni tuota minulle kerrottiin että alkamassa olisi näyttelyt. Olikin mielenkiintoista päästä seuraamaan näyttelytapahtumaa, sillä yleensä jos tuollaisissa olin ollut mukana, oli kyseessä ollut jonkinlainen laatuarvostelutapahtuma.

Näyttelyiden jälkeen päädyin vielä hyödyntämään viimeisen mahdollisen saunomiselle ennen kuin oli aika kiittää Ailea tapahtumasta ja uusista kokemuksista, joita olin tämän viikonlopun aikana saanut. Toivottavasti loppu kuukaudesta voisi tarjoilla myös lisää uusia ja hyviä kokemuksia.

Rantasauna, avanto ja revontulet... Niistä nautittiin tänä viikonloppuna! Tarkkasilmäisimmät huomaa, että miesten saunavuorosta nautiskelevat Miku ja Marc ovat pulahtaneet avantoon viilentymään!

Hulluilla on halvat huvit ja joukossa tyhmyys tiivistyy.. Kenenköhän yöllinen idea tämäkin oli?? Lainata nyt paikallisen joulupukin tamineet ja heittää ne huvikseen päälle hiihtoratsastukseen! Eipä meinannut vaunuissa päiväunia nukkunut Luka uskoa, että itse joulupukki liiti yli järven jään.. Se jätettiin kertomatta, että asialla olivat oikeasti taaperon vanhemmat ja Haiku-piensuokki <3