LuciakulkueSunnuntai kolmastoista, siis luciakulkueen aika! Pau potki potkukelkalla innoissaan kohti Aihkian tallia. Oli vähän hassua potkutella sinne, ja ratsastaa kohta hevosella takaisin, mutta ei se haitannut! Oli kivaa ratsastaa kotiin, niin äiti ja isi näkee Aihkian hienot hevoset myös!
Tallilla viiden hengen maastoryhmä valmistautui lähtöön. Saimi oli otettu lucian pestistään ja sommitteli kynttiläkranssia ratsastuskypärän päälle. Muut saivat hopeisena kimmeltävät nauhat valkoisten kaapujen ja punaisen vyönauhan lisäksi.
“Minä menen kyllä ilman satulaa!” Pau totesi tomerana. Aile ja Saimi katsoivat toisiaan varustehuoneen satulatelineiden edessä, sitten mukavia lännensatuloita, ja totesivat jättävänsä penkit myös talliin. Olihan lännensatulassa niin mukava istua, mutta ulkona oli kylmä, ja hevosen selkä lämmittäisi jalkoja parhaiten.
Katrin ja Helgan pystytukkaiset ratsut olivat ensimmäisinä valmiina ulkona. Muut liittyivät seuraan, ja pian oli aika puntata kukin vuorollaan ratsun selkään.
Tähtitaivas kimmelsi, pakkanen huurusi ja vieno vihreä kajo loimusi taivaanrannassa. Se ei tainnut tänä yönä roihahtaa kunnon revontuliksi – tai ken tietää?
Letka lähti nousemaan tunturin rinnettä jonona. Matalasta metsiköstä pois päästessään ravattiin, töltättiin ja jopa laukattiin hankia ja metsäteitä pitkin aina Nartteliin asti. Siellä Paun vanhemmat, jotka sytyttivät lyhdyt meille, ja parin naapuritalon väki kömpi toppavaatteissa pihateiden alkuun kuuntelemaan ratsastajien lucialaulua.
Lyhtyjä kantaen matka jatkui käynnissä tietä pitkin kohti Näkän kylää. Pakkanen meinasi kylmettää sormet, mutta iloinen juttelu ja laulanta piti mielen korkealla.
Näkässä noin kymmenkunnan talon asukkaat odottivat jo kulkuetta, joka ratsasti kylään laulaen luciaa. Se tuntui jopa hieman taianomaiselta. Tähdet tuikki ja kynttilöiden liekit lepattivat, hevoset hörisi ja hengitys huurusi.
Kylän väki kuunteli hymyillen nuorten laulua, jonka jälkeen parin perheen lapsukaiset uskaltautuivat silittelemään hevosia.
“Tulkaa joskus käymään tallilla, me ollaan siellä aina hevosten kanssa”, Aile sanoi lapsille. Hän oli tutustunut jo pariin Näkän asukkaaseen, ja koki olonsa tervetulleeksi kylän uusimpana asukkaana. Etenkin poro- ja huskytilan isäntäpariskunta olivat jo hyviä ystäviä Ailelle, sillä hekin olivat alunperin muualta Lapista.
Kylästä oli ihan lyhyt matka takaisin tallille.
“Huhh, mulla on niin kylmä”, Pau hytisi.
“Päästetään hevoset tarhaan, ja tulkaa sitten kaikki tupaan glögille!” Aile huikkasi.
Kyllä glögi maittaisi tämän jälkeen.
Taivaalla tähtivyö
kirkkaana loistaa,
viestiä jouluyön
tuikkeensa toistaa.
Taivainen kirkkaus,
riemuisa julistus.
Kynttilät syttyy,
kynttilät syttyy.
Metsiin jo Pohjolan
vaipan luo hanki,
ja maa on valkean
verhonsa vanki.
Taivaisen hohteen tuo,
Lucia valon suo,
Santa Lucia,
Santa Lucia.
Kiteet luo helmivyön
valkoiseen kaapuun.
Kätköstä talviyön
luoksemme saapuu.
Lucia seppelpää,
juhlista hetki tää,
saavuthan luoksemme,
Pyhä Lucia.
