|
|
Post by Helga Nikunlassi on May 22, 2022 16:11:33 GMT 2
 risteytystamma om. Helga Nikunlassi
|
|
|
|
Post by Helga Nikunlassi on May 22, 2022 16:56:23 GMT 2
Talvimyräkkä ja viimatuuli
su 27.03.2022
"Voi mahoton."
Sitä luulisi ettei talvi pääsisi yllättämään lappalaista. Täällähän me elettiin hurjan pitkää ja lumista talvea lähes vuoden ympäri, kaikilla oli allaan nelivetoautot ja tänne synnyttiinkin lumilapio kourassa. Me elettiin täällä talvesta. Se oli meidän vuodenaika, meidän sesonkiaika. Silloin heräsivät kesän lomailleet uurastajat jälleen töihin, eikä edes pitkä pimeänaika lannistanut meitä.
Oli kuitenkin tuntunut jo siltä, että kevät olisi viimein tulossa. Tykkylumet olivat tippuneet yksi toisensa perään puiden oksilta ja aurinkokin paistoi ennennäkemättömän monena päivänä viikossa. Lämpötiloista puhumattakaan, viime viikko oli poikkeuksellisesti pyöritty jo plussan molemmin puolin.
Kävi kuitenkin niin kuin Poudan Pekka oli ennustanut; Suomen yli pyyhkäisi vielä talven viimeinen lumimyräkkä.
"Se varsoo nyt."
Olin nukahtanut Salkkareiden jälkeen sohvalle nokosille ja Ailen puhelu sai minut pongahtamaan hereille ennätysnopeasti. Puhelin oli tippua korvaltani, kun katsoin ikkunasta ulos jossa näkyvyys oli täysi nolla.
Lunta pyrytti jokaisesta ilmasuunnasta vuorollaan, sakeana kuin Lapin hyttysparvi kesäkuumalla ja sitä oli illan aikana kinostunut jo ainakin reilut puoli metriä.
Puin nopeasti haalarin ja pujotin Kuomat jalkoihini, mutta matka tyssäsi heti alkuunsa. Ovi ei auennut, sitä vasten oli kasaantunut valtava kasa lunta ja tuuli työnsi ovea tiukasti kiinni.
"Tässä olis muutama muuttuja", huokaisin Ailelle puhelimeen.
Yritin aikani puskea ovea auki kaikin voimin, mutta se ei hievahtanutkaan. Ensi kesänä kääntäisin oven saranat toisinpäin. Kiersin torppaani ympäri ja mietin parhaillaan varsaa ponnistavaa hevostani. Olihan minun päästävä paikalle! Keittiön kohdalla kurkistin ikkunasta ja sain älynväläyksen.
Väänsin ikkunanavaajalla kohmeiset karmit auki ja hypätä tumpsahdin ikkunan kautta lumipenkkaan. Minusta oli varmasti vain pipontupsu nähtävillä, kun upposin koko pitkältä pituudeltani lumen sekaan! Tarvoin kuitenkin lopulta itseni sieltä ylös ja uurastin kohti autoa. Jokainen askel oli vaivalloinen, kun jalkaa piti nostaa napaan saakka ja hiki alkoi virrata jo ennen kuin sain otetta etupenkin kahvastakaan.
"Täällä ei oo ainakaan vielä ehtinyt aura käydä", Aile opasti. "Varsa tulee ihan just, mutta älä lähde hurjastelemaan tossa säässä!"
Heijasin autoa sen ympärille kasaantuneesta lumilinnoituksesta, mutta eihän se hievahtanutkaan (Note to self: Ymmärrätkö nyt, miksi kaikilla muilla tällä kylällä on neliveto?). Ei auttanut kun alkaa lapioimaan autoa esiin. Jos toppahaalarini ei vielä ollut läpimärkä hiestä, niin tämän jälkeen se oli.
Pihatien päätyyn selvisin rautaisilla rallikuskin reflekseillä ja tarpeeksi reippaalla vauhdilla. Isolla tiellä sitä ei uskaltaisi ottaa tällaisia riskejä, kun joku saattaisi tulla vastaan. Jäin isomman tien risteykseen pohtimaan siirtoani.
Lopulta Kilpisjärven suunnasta näkyivät himmeät ajovalot. Ajattelin, että pääsisin vähintään ajamaan jonkun valmiiksi tekemiä renkaanjälkiä pitkin mutta mitä vielä; suuntaani rymisteli iso aura-auto! Halleluja!
Pääsin ajamaan auran perässä täysin ongelmitta lähes Aihkialle saakka (ja paremmassa valaistuksessa kuin oman autoni loppuunpalaneilla polttimoilla), josta oman elämänsä Grönholm lähti jälleen uhmaamaan kohtaloaan.
Ja tokassa mutkassa ulos tieltä.
"Tuota nuin niin... Onks sun mönkkärissä bensaa?"
Värjöteltyäni hikisenä ja lopen uupuneena tienposkessa pienen tovin saapui Aile lopulta noukkimaan minut mukaansa mönkijällä.
Makuuhallin lämpimässä valaistuksessa, paksun olkipatjan päällä makasi väsynyt Louna, sekä pieni vaaleanruskea möykky sen vierellä. Möykky ojenteli jalkojaan, etsi voimaa nousta ylös ja lopulta hoiperteli pystyyn.
"Kaikki meni hyvin?"
"No ilmeisesti. Enhän minä täällä ollut vaan hakemassa neiti hevosenomistajaa ojasta!" Aile nauroi.
Enhän minä väreistä mitään ymmärtänyt, mutta ainakaan sillä ei ollut emänsä laikkuja ja sillä oli ehkä aavistuksen peitinkarvaa tummemmat jouhet. No, tunnistaja kävisi sen myöhemmin katsomassa ja kertoisi mitä sorttia hän edusti!
"Vahvan näköinen tamma."
Tamma. Se kuulosti hyvältä.
"Aikamoiseen viimatuleen menit syntymään, tokkopa tässä pitää alkaa ompelemaan pientä loimea sinulle huomiseksi!"
|
|
