Ratsastusjousiammuntakisat 16.10.2021!

Luokka 1: Odottamaton vieras (10/10) - TÄYNNÄ
Unkarilainen rata, pituus noin 700m. Tunturin rinteessä, korkeusvaihteluja ja mutkia.

Helga Nikunlassi - Sumun Lounatuuli
Rickon Blacklake - Velociraptor
Marshall Kozlov - Ghaggar Hakra
Janna Heikkilä - Bing me my toast xx
Kaarina Lovasti - Plaza Vea
Maya - Lítil frá Birkiskógur
Noa Metsärinne - Flidais Vecno
Sonja Kitti - Warepia's Charmboy
Naella Wahlman - Mustelilja
Lyra Lagus - Midsommarnattsdröm

---

Tuomarin yleiskommentti; "Ihastuttavia tuotoksia, joiden kanssa iski perinteinen tuomaroinnin vaikeus - kuinka näitä laittaa järjestykseen! Jokainen saa olla ylpeä itsestään ja tuotoksestaan, joka ikinen ansaitsisi palkinnon."







1. Helga Nikunlassi - Sumun Lounatuuli
Tuotos kuvana


Tuomarin kommentti: "Ensireaktio (ja vielä kolmaskin reaktio) oli epäuskon jälkeen spontaani naurunremakka. Tuotoksen vieras on tosiaankin odottamaton! Sarjakuvatoteutus on hauska, se vie hyvällä tavalla nuoruuden hevoslehtien pariin. Huumori puree tuomariin erinomaisesti; tässä ei oteta itseään liian vakavasti, vaan iloitellaan täysillä!"


2. Lyra Lagus - Midsommarnattsdröm


Ratsastusjousiammuntakilpailut Aihkian vaellustallilla 16.10.2021



Tiedä sitten, kuinka hyvä ajatus on osallistua laukkaa vaativiin kilpailuihin hevosella, joka ei osaa laukata. Tai osaahan se, silloin tällöin ja vähän sinne päin. Vaan Untamoa se ei tunnu haittaavan, sen ajatus harhailee jossain muualla kuin käsillä olevassa koitoksessa. Se haistelee ilmaa rauhallisena. Tuuli kertoo sille asioita, salaisuuksia, joita vain eläimet voivat ymmärtää. Onko se sama tuuli, kuin vuosia sitten? Lyra palauttaa ratsunsa maan pinnalle rapsuttamalla sen säkää ja vilkaisee vielä pikaisesti kohti radan laitaa, missä Tommo jo kävelee maalilinjan suuntaan villaloimi harteillaan kuin kuninkaan viitta. Miehestä on kouliintunut varsin pätevä assistentti.



Nuoli odottaa valmiina jänteellä. Tamma nostaa laukan heti luvan saatuaan, eikä jää aikailemaan, vaan kiihdyttää täyteen vauhtiin. Tanner tömisee sekä hevosen kavioiden että edestä pakenevien tunturipeikkojen tassujen alla. Maisemat vain eivät vaihdu aivan niin nopeasti kuin ratsu kuvittelee. Maalitaulut ilmestyvät näkyviin ja Lyra terästää katsettaan. Käsi ei vapise, mutta Untamo etenee kaistapäisesti. Vauhti on sokaissut sen, eikä se enää muista omaa osuuttaan tehtävästä. Lyran on pakko pyytää ratsuaan hidastamaan, jolloin meno muuttuu epätahtiseksi ravin ja laukan sekamelskaksi, joka ei suinkaan helpota tähtäämistä. Siitä huolimatta PAM-PAM! Kaksi nuolta osuu kohteisiinsa täydellä voimalla, kaksi nuolta neljästä. Kolmas meni ohi, siitä Lyra on täysin varma, mutta onnistuiko hänen korjata tilanne yhdellä ylimääräisellä? Hän kääntää katseensa jälleen eteenpäin, jolloin Untamo palaa puhtaalle laukalle. Suorituksen aikana ehkä yksi jalka laukkasi, mutta mikä niistä, sitä ei kukaan pystyisi kertomaan. Askellaji oli se, jolla Tommo ja Unski ottavat silloin tällöin vauhteja ylämäkeen, ja jota mies itse kutsuu tytinäksi.



Untamo höyryää viileässä ilmassa palauttelulenkillä tunturissa. Ruskan sävyttämät punaisenkirjavat varvut kahisevat sen jaloissa, eivätkä rinteen koivutkaan ole vielä kokonaan luopuneet lehdistään. Syksy viipyy, vaikka talvi tavoittelee jo osaansa. Täällä sen huomaa, on aina huomannut. Lyra katselee vaiti tuttua maisemaa. Hän ei ollut odottanut tapaavansa sitä täällä. Kotona se vierailee silloin tällöin, mutta että täällä, synnyinseuduilla Saamenmaalla. Sen tuntee tuulessa, siinä samassa tuulessa - koti-ikävän.

Tuomarin kommentti: "Jo pari ensimmäistä virkettä voitti minut puolelleen! Ihastuttavaa kerrontaa ja kuvailua, paikoitellen tunnelma oli kuin satukirjasta vain odottamassa kuvitusta. Vieras oli todella yllättävä, kekseliäisyydessään suorastaan nerokas, ja jätti kauniin, joskin haikean, lopputunnelman. Taidokasta tunnelmanluontia ja kuvailua, suorastaan maukas teksti."


3. Marshall Kozlov - Ghaggar Hakra


Odottamaton vieras



Oli tuntunut vähän typerältä idealta lähteä Enontekiöön asti lähes harjoituskisojen tuntuisiin ratsastusjousiammuntakilpailuihin, kun kisakalenteri oli jo valmiiksi niin täynnä että etenkin loppukuu tulisi olemaan vähintäänkin kiireinen.

Aihkian puolesta oli kyllä tarjottu yöpymismahdollisuutta aitassa, mutta koska useampikin kilpailuihin tullut oli majoittunut sinne niin olin päättänyt viettää yön hevosauton livingissä. Ehkä taka-ajatuksena oli ollut myös se, että oma kahvinkeitin oli lähellä ja sen sai napsauttaa päälle heti ensimmäisenä kun kiipesi alas parvisängystä.

Kahvin tippumista odotellessa, kaivoin livingin istuimen alla olevasta laatikosta kantolaatikossa olevat jousiammuntavarusteet valmiiksi esiin ja tarkastelin ne läpi.

Nuolien kanssa riitti että ne silmämääräisesti katsoi suoriksi ja että varsissa ei näkynyt merkkejä haurastumisesta tai muustakaan, jotta ne oli ylipäätään turvallista lähettää matkaan. Jousen kanssa riitti pitkälti sama, vaikka sen rungon kunnon ja jäntevyyden tunnustelin vähän tarkemmin läpi, ennen kuin asettelin tavarat takaisin laukkuun ja nostin sen sivuun parvelle.

Siinä vaiheessa kello ei ollut vielä lähelläkään sellaisia lukemia että olisi kannattanut mennä häiriköimään hevosia, saati että olisi pitänyt alkaa valmistelemaan Hakraa päivän suoritusta varten, joten kaadoin höyryävän kuuman lähes mustan juoman yhteen livingin kaapeissa olleista mukeista sekä nappasin kaappiin unohtuneet keksit takin taskuun. Kunnes lähdin kahvikuppi toisessa kädessä suuntaamaan vähän sivummas merkittyä jousiammuntarataa, jonka varrella näkyi useampi pieni pino heinäpaaleja joiden tarkoitus oli todennäköisimmin toimia maalitaulujen taustoina.



Tarkoitus oli ollut käydä tunturin rinteessä mutkitteleva rata läpi, jotta varmistuisin minkälainen pohja meillä oli vastassa. Mahdolliset kohdat jolloin pitäisi olla tarkempana ja ehkä jopa hidastaa. Mutta sen sijaan, olin päätynyt istumaan radan ulkopuolella olleen kiven päälle haravoimaan loivan rinteen juurella avautuvaa tallipihaa ja sen takana avautuvaa järvimaisemaa.

Tuntui melkein siltä kuin aika olisi pysähtynyt.

Vedin syvään henkeä koleassa aamussa, tuntien pienen lämpimän kotoisen tunteen kun kylmä ilma nipisteli hengitysteissä. Pohjanmaalla ei vielä ollut näin alhaisiin lämpölukemiin edes päästy. Jopa kotona Venäjällä lukemat oli öisin huidelleet nollassa.

Nakersin autosta mukaan ottamiani jo vähän pehmentyneitä keksejä kahvin kaverina melkein horroksessa, kunnes oli lähellä etten läikyttänyt yhä höyryävän kuumaa kahvia suoraan syliini kun pääni sivusta lensi jotain. Ensin mielessä kävi että joku muu oli kavunnut tähän aikaan aamusta radan varrelle myös ja halusi tehdä källin, mutta nopean vilkuilun jälkeen en havainnut ympärilläni mitään muuta kuin korkeintaan parin metrin päässä maassa pönöttävän linnun. Tuijotimme kumpikin toisiamme kuin kaksi lännenelokuvan sankaria aamunkoitteessa autiolla kadulla, ja myönsin yllättyneeni hieman kun lintu ei lähtenyt lentoon siinäkään vaiheessa kun hivuttauduin murtamaan palan jalkani päälle pudonneesta keksistä ja nippasin sen sormenpäilläni siivekkään eteen maahan.

Rusehtavan harmaa lintu kallisteli tummaa päätään, lehyttäen pienesti sulkiaan niin että kehon oranssi väri pääsi paremmin näkyviin. Linnun värit soljuivat hyvin yhteen ruskaisen tunturin maastoon, kun se hyppeli ottamaan tarjotun herkun nokkiinsa.

En todellakaan tiennyt mikä lintu kyseessä edes oli, mutta tuskin edes Lapista löytyi montaa näin tuttavallista lajia. Ellei tämä sitten ollut vain harvinaisen rohkea yksilö.



Siirsin kahvikupin tukevasti reisieni väliin, ennen kuin hitaasti murensin loput jalalla olleesta keksistä kämmenelleni samalla kun seurasin uteliaan linnun hyppelyä istumapaikkani ympärillä. Vilkuilin vaivihkaa ympärilleni, ennen kuin ihan vain kokeilumielessä ojensin käteni suoremmaksi kämmen auki levitettynä. Meinasin jo heittää muruset aikaisemman tavoin maahan, kunnes sen sijaan hengitin terävästi sisäänpäin ja jäin täysin aloilleni henkeäni pidätellen.

Tältäkö Disney prinsessaltakin tuntui? Kun villi metsäneläin lensi noin vain kädelle syömään?

Tuijotin silmät suurina kädelläni seisovaa lintua, joka välillä nokki murusia ääntä kohti ennen kuin aina pysähtyi hetkeksi tarkastelemaan ihmisen toimia jotta voisi tarvittaessa lentää pakoon.

Olin luullut nauttivani aamukahvin täysin omassa rauhassani, mutta kai tämä lintu voitiin laskea odottamattomaksi aamukahvi vieraaksi.

Tuomarin kommentti: "Hyvin kirjoitettu, selkeä, helppolukuinen ja kaikin puolin miellyttävä teksti, joka soljuu kevyesti hyvässä rytmissä eteenpäin. Lähestymiskulma tehtävänantoon on mukavan erilainen, vieras kohdataan ennen suoritusta eikä sen aikana. Mukavasti kuvaileva ja hieman tunnelmoiva teksti, josta löytyy pilkahduksia huumoria; tätä olisi lukenut mielellään pidemmänkin pätkän!"


4. Rickon Blacklake - Velociraptor
Tuotos kuvana


Tuomarin kommentti: "Ratsukon ilmeet ovat upeat - tielle syöksähtävä kettu selkeästi yllättää molemmat! Punaturkki on hauska vieras, toivottavasti kohtaaminen sujui suuremmitta sydämentykytyksittä. Tila on käytetty hyvin hyödyksi ja taustaa sekä asettelua on selkeästi mietitty tarkasti. Kuvasta tulee yksinkertaisesti hyvälle tuulelle, toteutus on ilmeikäs sekä tehtävänantoon erinomaisesti sopiva."


5. Naella Wahlman - Mustelilja
"Siis onkohan tämä nyt ihan hyvä idea?" Ira katsoi minua kysyvästi silittäessään mustan suomenhevosen poskea. Olimme matkustaneet koko eilisen päivän päästäksemme Lappiin, Aihkian vaellustallille osallistumaan ratsastusjousiammuntakilpailuihin. Lajistahan minulla ei ollut mitään kokemusta, mutta olin koko alkusyksyn haaveillut reissusta pohjoiseen ja nyt olin saanut mahtavan syyn. "Tottakai on, ollaanhan me treenattukin jo, öh, ainakin viikko! Kyllä me pärjätään", vastasin mukaani apukäsiksi lähteneelle Iralle ja jatkoin: "Mä oon joskus vikeltänyt ja jossain yläasteella meillä oli muistaakseni liikuntapäivä, jossa päästiin ampumaan jousipyssyllä niin ei tämä kauheasti vaikeampaa voi olla. Olethan sä nähnyt kun me ollaan harjoiteltu Muskan kanssa kotona?" Ira hymähti, pyöräytti silmiään ja kääntyi laittamaan Muskalle suojia jalkoihin. Minun täytyi kyllä myöntää itselleni, että kuluneen harjoitusviikon aikana olin osunut tauluun ehkä kaksi kertaa ja nekin osumat vain hyvin hitaasta ravista.



Nousin Muskan selkään tallipihassa ja Iran tarkistaessa satulavyötä katselin ympärilleni. Pihassa oli aika paljon porukkaa, mikä oli minusta vähän yllättävää kun kyseessä ei ollut mikään valtava yleisötapahtuma ja sijaintikin vähän syrjäinen. "Noniin, te olette valmiit", Ira sanoi ja siirtyi kauemmas hevosesta. "Ei, ei tää ole mahdollista, Ira, auta", kumarruin Muskan kaulan päälle. "Mitä sä teet, Naella, teidän pitäis mennä verryt..." "Tuolla tuo punatakkinen mies, Tero, se on mun ensimmäinen ratsastuksenopettaja, ei, en mä voi näyttäytyä täällä sen edessä näin, miten se voi edes olla täällä", miltei kuiskasin lähelle tulleen Iran korvaan edelleen hevosen kaulaa vasten painautuneena. "Naella, ryhdistäydy. Teidän pitää mennä nyt!" Ira vastasi tarpeettoman kovaan ääneen ja lähti taluttamaan Muskaa ohjasta väkijoukon läpi verryttelyalueelle. Hyppäsin vauhdissa pois hevosen selästä ja seurasin Iraa ja Muskaa pyytäen naista hidastamaan epämääräisellä ähinällä kun juoksin perässä mahdollisimman matalana. Ira pysäytti Muskan vähän etäämmälle muista ja katsoi minua merkitsevästi. "Ira kiltti, voisitko sä käydä perumassa tämän? Tai vaihtaa ratsastajan, voithan sä ratsastaa?" katsoin Iraa mahdollisimman surkeana. "Naella, mä en usko että se mies enää muistaa sua. Nyt kyytiin ja menoksi, hop hop." Vastustelin vielä hieman, mutta nousin sitten uudelleen satulaan ja menimme Muskan kanssa hieman testaamaan, miltä jousella ampuminen tänään tuntui.



Onnistuin (ainakin omasta mielestäni) välttelemään entisen ratsastuksenopettajani katsetta verryttelyn aikana, mutta tiesin, että viimeistään kun meidät kuulutettaisiin radalle, mies tunnistaisi minut. Olimme olleet tekemisissä hyvin vähän viimeisten vuosien aikana, mutta aiemmin olin luottanut miehen ammattitaitoon niin paljon, että hän oli ollut mukanani monissa koeratsastuksissa vielä paljon ratsastuskouluaikojeni jälkeen. Yhteydenpito oli jäänyt pois lähinnä minun takiani, joten siksi miehen kohtaaminen tuntui epämiellyttävältä. Odottelimme Muskan kanssa vuoroamme verryttelyalueen päässä kävellen, sillä itse verryttelyn olin pitänyt lyhyenä - Muska tuntui todella hyvältä ja se oli nuoreksi hevoseksi mukavan rauhallinen, vaikka minä hermoilin selässä sen minkä ehdin. Yksikään nuoli ei ollut osunut kohteeseensa verryttelyssä, ei vaikka olimme testanneet hommaa ihan vain käynnissä. Muskalle jousella ampuminen oli ollut onneksi alusta asti ihan ok, joten siitä ei tarvinnut stressata.



"Ja seuraavaksi radalle Naella Wahlman hevosellaan Mustelilja! Olkaa hyvä, voitte aloittaa." Kuuluttajan ääni kantautui korviini ja kuulin, kuinka yleisö taputti. Tiesin, että minua, tai meitä, tuijotettiin, mutta ohjasin Muskan lähtöalueelle ja siirsin sen raviin. Tamma eteni reippaasti ja minä koitin muistella, missä ensimmäinen ampumispaikka oli. Ensimmäinen tai toinenkaan nuoli ei osunut tauluun, mutta Muska tuntui nauttivan, kun laukkasimme tunturinrinteeseen rakennetulla radalla. Yritin ampua jokaista taulua, kuten kisan henkeen kuului, mutta osuin lopulta ehkä yhteen tai kahteen tauluun - jos edes niihin. Saapuessamme maaliin Muska puuskutti, mutta vaikutti erittäin tyytyväiseltä. Siirsin tamman ravin kautta käyntiin ja Ira kiirehti luoksemme. "No, miten meni? Moneenko osuit?" Ira kyseli innostuneesti samalla kun laskeuduin hevosen selästä. "Ehkä kolmeen, tai kahteen, tai emmä tiedä. Ootko nähnyt sitä miestä?" vastasin kiireisesti ja tähyilin ympärilleni työntäessäni Muskan ohjia samalla Iralle. Hän saisi loppuverrytellä tamman, jotta sulautuisin väkijoukkoon mahdollisimman hyvin. "Öh, joo, älä katso taaksesi", Ira madalsi ääntään ja yhtäkkiä tunsin, kuinka joku tarttui olkapäähäni kääntääkseen minut.



"Naella! Kauanko siitä on, varmaan ainakin seitsemän vuotta! Mitäs sulle kuuluu, miten sä olet tänne päätynyt?" Edessäni seisoi nyt punatakkinen, harmaahiuksinen mies, joka selkeästi tunsi minut. Ira talutti Muskan vähän kauemmas ja olisin mielelläni seurannut heitä, mutten millään voinut. "Tero! En mä ole huomannut että säkin olet täällä!" vastasin reippaasti ja vilkuilin Iraa. "Joo, meillä on mökki täällä lähellä niin päätettiin tulla käymään. Mutta etkös sinä asu edelleen etelässä, mikä sut on tänne tuonut?" Tero viittasi taakseen, missä seisoskeli lyhyenpuoleinen nainen kevytuntuvatakissaan. "Hmph, kyllä, joo, teki mieli lähteä myös Lappiin käymään, niin tuota, osallistuttiin sitten tälläiseen kisaan.." Katselin maahan eikä mutinastani saanut varmasti kovinkaan hyvin selvää. "No mutta sehän on hienoa! Ootko harrastanut ratsastusjousiammuntaa enemmänkin? Kyllähän sinä pienenä vikelsit mutta en minä olisi uskonut että susta jousiampuja tulee!" "Hmm, en mä, viimeviikolla aloitettiin treenit", mutisin vastauksen ja Tero katseli minua kummastuneena. "No kieltämättä siltä tuo teidän meno vähän näyttikin. Mutta eipä siinä, tsemppiä tulevaan", Tero vastasi ja ojensi kättään kätelläkseen minua. Puristin kättä, hymyilin vaivautuneesti ja lähdin paikalta mahdollisimman nopeasti Iran ja Muskan perään. Löysin parin kentän laidalta, ja Ira nauroi, kun tulin paikalle. "Hienostihan se meni! Miksi sä tuommoista jännitit?" "Mä olin sen suosikkioppilas, tunnollisin treenaaja ja se, joka laitettiin aina hankalimpien hevosten selkään ja sitten mä täällä tunnustan, etten ole treenannut minkään vertaa ja tulen nolaamaan muutkin kilpailijat kun en osaa mitään. Siksi", vastasin ja otin Muskan ohjat Iran kädestä. Nainen jäi nauramaan perääni, kun lähdin taluttamaan ratsuani pois kentältä. "Vähän huumoria Naella! Älä ole noin tosikko!"



Tuomarin kommentti: "Asenne kohdillaan, lahjattomat treenaa vai miten se menikään! Teksti etenee luontevasti hyvässä vauhdissa, ja vieras sekä vieraan aiheuttamat tuntemukset ilahduttavat ja naurattavat. Hieman erilainen lähestymistapa, josta on otettu ilo irti menemättä kuitenkaan aivan kieli poskessa. Taidokkaasti kerrottu tarina, jonka parissa viihtyi."


6. Janna Heikkilä - Bing me my toast xx
Meidän pieni karavaani oli saavuttanut viimein Enontekiön ja Aihkian vaellustallin. Vaikka ajomatka Etelä-Pohjanmaalta oli ollut pitkä, se oli mennyt mukavissa merkeissä jutellen erilaisista aiheista ja hevosetkin onneksi matkustivat hienosti vaikka tekivätkin matkaa ensimmäisen kerran yhdessä ja Paahtis oli porukan ainut tamma.



Keli oli todellakin syksyinen, sillä lämpötila oli juuri ja juuri plussan puolella parin asteen verran, eikä pilvien takaa ajoittain vilahteleva aurinko lämmittänyt oikeastaan enään ollenkaan. Purettuamme hevoset autosta oli aika alkaa laittamaan niitä valmiiksi ja tässä vaiheessa puheet kääntyivät tulevaan rataan ja siihen miten kaikki ajattelivat omien suorituksien menevän. Mulla ei ollut Paahtiksen suoritukselle mitään odotuksia, kunhan me oltiin vain lähdetty hakemaan kirjavan kanssa kokemusta sekä treeniä.



Paahtis tuntui todella reippaalta ja innokkaalta mun verryttellessäni tammaa. Mä en ensin edes tajunnut että mitä Paahtis säikähti kun mä olin just vetämässä ensimmäistä nuolta viinistä jotta mä saisin kokeilla ottaa vähän tuntumaa siihenkin. Täysiverinen ei ollut maailman hitain liikkeissään ja mun tasapaino pääsi hieman horjahtamaan. Löydettyäni sen uudelleen mä huomasin että tunturin rinnettä pitkin juoksi porotokka, joka oli tainnut lähteä jostain sellaisesta paikasta mistä tammani oli saattanut ne nähdä tai kuulla. Kirjavan hieman rauhoituttua rapsutin sitä pikaisesti kaulalta, ennen kuin oli aika odottaa meidän vuoroa kisaradalle.



Pieni luokka oli ihan mukava ja samalla se tarjosi paremman mahdollisuuden tutustua muihinkin kilpailijoihin sekä seurata monta mahtavaa suoritusta. Meidän vuoron tullessa eteen mä rapsutin kirjavan tammani kaulaa vielä pikaisesti, ennen kuin mä pyysin sen laukkaan ja me lähdettiin kisaradalle. Täysiverisen kaviot nielivät tunturin pintaa jokaisella laukka-askeleella ja valkoiset korvat olivat tiukasti höröllä ainakin siihen asti, kunnes toisen ja kolmannen maalin välissä säikäytimme vahingossa metsäkanalinnun ja se lähti rääkyen lentoon. Viimeiselle maalille osuma tuli vähän hassusti ja mä jo hetken ajattelin että mikään nuolista ei osunut maaliin, mutta onneksi viimeinen oli löytänyt perille.



Radan jälkeen mä oli enemmän kuin tyytyväinen kirjavan tammani suorittamiseen, vaikka se olikin aihauttanut vähän jännitystä säikähtelemällä muita eläimiä, mutta onhan se nyt rankkaa olla pieni paahtoleipä erämaassa.


Tuomarin kommentti: "Tässä olikin kohtaamisia ja vieraita pariinkin otteeseen! Mukavasti etenevä tarina, selkeää ja helppolukuista tekstiä pienin huumoripilkahduksin. Hyväntuulinen, positiivinen kertomus, jota seurasi mielellään ilahtuen ratsukon pikku kommelluksista, joita ei kuitenkaan ollut liikaa; taitavaa tasapainottelua asian kanssa!"


7. Sonja Kitti - Warepia's Charmboy
Tuotos kuvana


Tuomarin kommentti: "Upea ruskainen väripaletti sekä liikkeen tuntu, erityisesti hevosessa. Hieman surkusilmäinen poro ei selkeästi häiritse tämän ratsukon keskittymistä tai ratsastajan tähtäämistä! Näennäisen yksinkertaisesta kuvasta löytyy paljon katseltavaa; poron sarvien naava, hevosen varusteiden yksityiskohdat.. Tila on käytetty hienosti hyödyksi."


8. Maya - Lítil frá Birkiskógur
Tuotos kuvana


Tuomarin kommentti: "Todella kaunis kuva, ratsukko erottuu edukseen yksinkertaisesta, melko tasavärisestä taustasta. Ratsastaja selkeästi huomaa takana kuikuilevan, yksinkertaisesti ihastuttavan vieraan. Kohtaaminen näyttää olevan lähinnä ilahduttava sattumus kesken kilpailun - ja ihan ilman lapinlisää! Tunnelmallinen työ."


9. Noa Metsärinne - Flidais Vecno
Tuotos kuvana


Tuomarin kommentti: "Mitä yksityiskohtia! Ja kuinka hurmaavan ilmeikäs ratsukko! Kumpainenkin selkeästi nauttii vauhdista ja suorituksesta, siinä määrin, ettei taustalla kuikuilevalle vieraalle uhrata montaakaan jos ensimmäistäkään ajatusta. Mahtava liikkeen ja vauhdin tuntu, tarkoin yhteen sovitettu väripaletti sekä se ilmeikkyys, joka siirtää hymyn tuomarinkin kasvoille."







Poissa Kaarina Lovasti - Plaza Vea (ei tullut tuotosta)