Punainen talli lumisen hiekkatien varrella
26.1.
Vilkaisin sivupeilistä takana rullaavaa traileria.
Etsiskelin rauhakseen hevosta. Netissä tuli vastaan ilmoitus myytävästä exmoorinponista. Exmoorinponi ei ollut ehkä ihan sitä mitä hain, mutta klikkasin kuitenkin ilmoitusta. Ruudulle avautui kuva suloisesta ponista. 130 senttinen ori ja vain nelivuotias, pian kuitenkin viisi. Mielessäni oli ollut vähintäänkin kahdeksanvuotias ruuna, varma maastopolle. Ponin nimi oli Seize The Opportunities. Vielä silloin en tiennyt, tai oikeastaan tajunnut, että nimi merkitsi jotain. Hetken mielijohteesta sovinkin omistajan kanssa tapaamisen jo heti ensi viikolle.
Istahdin ponin selkään, ja olin siinä hetkessä varma ostosta.
Niin oli kuukauden päästä paperit kädessäni, ja poni toisessa. Seize The Opportunities, tartu tilaisuuksiin. Niin tein, ja päätin tehdä jatkossakin.
Tallipaikka oli löydettävä ennen ponin tuloa ensimmäiseksi. Sen löysinkin lähiseudultani nopeasti. Aihkian vaellustalli. Ensimmäinen ajatukseni oli: kuulostaa sopivalta! Aihkiasta oli paljon suosituksia, joten päätin oitis valita paikan tulevaksi tallipaikaksemme.
Edessä vielä varusteiden ostoa, ja niitä tulikin ostettua reilusti joka tarpeeseen. Pyrin varusteissa olemaan hevosystävällinen, ja valita maanläheisiä värejä.
Niin päädyttiin tähän tilanteeseen. Sahramiksikin kutsuttu uusi ikioma ponini trailerissa, matkalla kohti uutta tallipaikkaamme.
Paksuksi kerrokseksi pakkautunut lumi pehmusti hiekkatien rahinaa ja renkaat rullasivat päästäen ilmaan vain lumen narinan pehmeän äänen. Punainen rakennus vilkkui puiden lomasta. Olimme jo lähellä Aihkiaa.
Käänsin risteyksestä vasemmalle, jolloin näin hevosia ja tallipihaa.
”Olet saapunut määränpäähäsi” piippasi navigaattori hiljentäessäni vauhtia pysähtymisen aikeissa. Parkkeerasin sopivalle paikalle, ja hyppäsin ulos autosta. Pihalla huomasin ensimmäiseksi punahiuksisen naisen jakamassa heiniä hevosille. Tämä tervehti nostaen kättä, ja heitti vielä viimeiset heinät yhteen kasaan. Nainen käveli luokseni ja sanoi:
”Hei, olen Aile Aikia, Aihkian vaellustallin omistaja. Sinä taas Kati Hallarinne luulisin?”
Vastasin tähän myöntyvästi.
Pian talutinkin Sahramia pois trailerista. Purimme nopeasti kuljetuskamppeet Sahramin päältä, jonka jälkeen jaloittelimme pihalla hiaman. Sahrami käveli innokkaasti nenä välillä maassa, välillä taas minussa. Tämä tutki joka kolkan ja antoi pusuja vauhdissa. Otin lapasen pois ja laskin paljaan käteni Sahramin pehmeään, paksuun talvikarvaan. Kolmas kosketuskerta Sahramiin, ja aistin jo oriin persoonan. Se oli kuin pehmeä nallekarhu, vailla huolen häivää. Iloinen jokapaikan kääntäjä.
Aile näytti minulle ori ja ruunapihaton, johon päästin Sahramin tutustumaan. Varmistimme että Sahrami varmasti sopeutuisi pihattoon näppärästi, seuraamalla tilannetta. Sahrami meni tutustumaan uusiin tarhakavereihinsa hetimiten, siis kuitenkin turpa lumihangessa harhailun ja pienen tutkintakierroksen jälkeen. Tilanne näytti suhteellisen sopuisalta. Oli hyvä ettei Sahrami alkanut heti isottelemaan, mitä vanha omistaja oli sanonut sen joskus tekevän, muttei pahemman puoleisesti. Entiselläkin omistajallaan se oli asunut pihatossa, ja käyttäytynyt siellä yleensä hyvin.
Aile auttoi minua kantamaan tavaramme sisälle talliin. Meillä ei hirveästi kampetta ollut sillä poni ei ollut ollut omani vielä kauaa, joista tästäkin ajasta vain haun, kuljetuksen ja Aihkiaan saapumisen ajan olin edes ponin lähettyvillä. Vain jotakin ostamiani pommin varmoja tavaroita löytyi: naruriimu ja mecate-köysi siihen, toinen mecate-köysi, shu fly - ötökkähätistelynauha, huopia, harjat, ratsastusheijastinloimi, fleece sekä tietysti karvasatula joka selkään. Tavaroistamme löytyi ostamieni satulahuopien lisäksi myös mukana tullut huopa. Kyseisen lännen tyylisen huovan lisäksi ei muuta Sahramin mukaan ollut saanut, muttei se hirveästi haitannut minua. Itse kamppeiden osto on paljon hauskempaa, vaikkakin usein menee vahingossakin budjetin yli, vaikka kuinka yrittäisi päästä vähällä, aina mukaan tarttuu jotakin ylimääräistä. Satulasovittaja olisi vielä tulossa myöhemmin sovittamaan tavallista satulaa Sahramille, ja suitsien osto tulisi viimeistään muutamassa viikossa tarpeeseen.
Niin lähti käyntiin tarinamme, meidän tarinamme.